Palvelut

Tikkalan kylällä toimii kyläkoulu. Vuonna 2006 valmistunut uusi koulu sijaitsee näyttävästi 6-tien varressa. Koululla toimii luokat 1-6 ja iltapäiväkerho.

Tikkalan päiväkoti avattiin koulun yhteyteen syksyllä 2019. Sekä sisä- että ulkoleikkipiha ovat pikkuväen mieleen.
Päiväkodissa toimii kolme ryhmää:
Hiirenhännät 0 – 2 -vuotiaille,
Kissankäpälät 3 – 4 -vuotiaille ja
Peurankellot 5 – 6 -vuotiaille.

Tohmajärven evankelis-luterilaisella seurakunnalla on Tikkalassa Onkamon kanssa yhteinen kylähautausmaa, jonka kyläläiset ovat itse perustaneet 1920-luvulla. Hautausmaan muistelupaikka valmistui syksyllä 2005. Muistomerkin on suunnitellut graafisen alan opiskelija Ville Rautiainen. Vuonna 1995 remontoitiin talkoilla vanhasta läpikäytävästä idyllinen kappeli. Kappelissa voi pitää siunaustilaisuuksien lisäksi myös muita pienimuotoisia tilaisuuksia, kuten häitä.

Kirjastoauto kulkee kylällä viikon välein. Lisäksi alueella kiertävät säännöllisesti myös kauppa-auto ja jätskiauto. Kunnan kotipalvelu toimii normaalisti. Lähin postitoimisto on Kemiessä S-marketin yhteydessä.
Lähialueen yrityksiä:

Autokorjaamo JarHil
Jari Hiltunen
p. 050 553 9963
Kostamontie 22

Jouko Kannusmäki
kenttäsahausta
p. 040 570 6084 

Karjalan Vintage Oy
Vintage- retro- ja antiikkiesineitä
karjalanvintage.fi
p. 045 347 3731
Joensuuntie 516

Konepalvelu A. Ilvonen
p. 050 336793
Maanrakennuksen ja maatalouden koneurakointia.
Kaivinkone- ja traktoripalvelut.

Kosunen Markku
koulutetun hierojan palveluja (klassinen hieronta, mobilisoiva hieronta)
Ristolantie 240, Tikkala. Ajanvaraus puh. 0400 801652

Kotiapu ja hoitopalvelut Katja
Kotipalvelu, omaishoitajien lomitus, kotisairanhoito, sairaan lapsen hoito.
Katja Koponen
p. 050 404 8225

Lankapuoti Tiukula Oy
Käsityötarvikkeiden puoti ja verkkokauppa.
Saunaniementie 42
www.lankapuotitiukula.fi
p. 041 314 0380

Onnelan tila
Hunajaa ja luomuvihanneksia
Koirivaarantie 242,
Arto Lajunen p. 044 207 7964
artolajunen@yahoo.com

Puun Sielu
Puutaidetta, puutyökursseja ja kokoustiloja
0500 253 722
https://www.puunsielu.fi/

Rautiainen Markku
pilkeurakoitsija, metsuri
p. 0500 809 085

Sistosen Kuljetus Oy
tavarankuljetus
p. 013 – 627 551

Sahatorni Ky
saha, kuivaamo, puusepän palvelut
p. 013 – 627 566

Tuhatkauno Juha Forsblom
pihasuunnittelua, taimia, hautojen hoito
Kevätkausi:
ma-pe klo 9-18
la klo 9-14
muuten sopimuksen mukaan
p. 050 3434 364
juha.tuhatkauno@gmail.com


Tikkalan kyläkoulu
Lankapuoti Tiukula Oy
Tikkalan kappeli
Tuhatkauno